-ala Ketonen & Myllyrinne

”Olen poistunut toimistolta, enkä usko enää koskaan palaavani takaisin.
Miksikö? Koska alan sattumalta olla täysin kyllästynyt esittämään, että minua vähääkään kiinnostaisi mikään, mikään mitä tässä kamalassa ja masentavassa yrityksessä tapahtuu. Ja koska minä olen päättänyt, että minulla on oikeus myös onneen, eikä minun tarvitse kahlita itseäni tähän ihmisyyden vankilaan, tähän kuvottavaan korporaatiobyrokratian suohon.

Koska minun ei tarvitse enää kärsiä voidakseni rikastuttaa osakkeenomistajia, minä en välitä paskaakaan enää palkasta, en autoedusta enkä optioista. Paskaa kaikki. Saatte pitää. Pitäkää paskanne.

Ja ne jotka uskaltavat; seuratkoon minua! Nähdään siellä, missä ruoho kutittelee jalkapohjia ja lapset leikkivät puiden varjossa. Siellä missä miehet ja naiset ehtivät tehdä yhdessä muutakin kuin laskea asuntolainojen korkoja ja raahata puoliunisia, nuhaisia lapsia päiväkotiin ja takaisin. Siellä missä on aikaa keskustelulle, ajattelulle ja rakkaudelle. Sillä tämä on ennenkaikkea minulta rakkauden teko! -Ensimmäinen pitkään aikaan. Hyvästi.

Minä menen nyt pyytämään anteeksi perheeltäni, että annoin rahan ja materian sokaista itseni ja viedä heiltä sen arvoikkaimman mitä minulla oli heille koskaan antaa: nimittäin itseni. Toivoin vain, että vielä ei ole liian myöhäistä, että en ole vielä kokonaan kadottanut sitä, mikä minussa on todella minua.”

…joka sitten lopulta kiteytyi muotoon:

”Olen lounaalla. Palaan kello 13. Siihen asti minut saa kiinni matkapuhelimestani.”